资讯
Jéssica Silva oli jo menossa maalintekopaikkaan, mutta hukkasi pallon rangaistusalueella.
Ana Borges sai Italia-ottelun toisen keltaisen korttinsa tönäistään Barbara Bonanseaa.
Diana Silva matki Diogo Jotan tuuletusta tehtyään maalin. Se kuitenkin hylättiin jälkikäteen paitsiona.
Alexia Putellas sai hyvän syötön Vicky Lópezilta ja pehmeällä kosketuksella siirtyi lähemmäksi maalia, kunnes löysi hyvän ...
Justine Vanhaevermaet nousi korkeimmalle kulmapotkutilanteessa ja puski 1–1-tasoituksen Espanjan maaliin.
Espanja meni 4–2-johtoon kulmatilanteen jälkeisen sählingin myötä. Maalintekijänä oli Mariona Caldentey.
Suomen maalivahti Anna Koivunen ihastutti rohkeudellaan lähteä hakemaan maalia Norjaa vastaan.
Belgian Hannah Eurlings pääsi melkein puolesta kentästä karkaamaan Espanjan puolustukselta ja laukoi pallon maaliin.
Portugalin Patricia Morais joutui torjuntapuuhiin ottelun alussa, kun Italian Cristiana Girelli laukoi tulisesti.
Espanjan maalivahti Adriana Nanclares joutui torjuntatöihin, kun Janice Cayman laukoi tulisesti.
Belgia kavensi EM-kisojen maalikarkeloissa lukemiksi 3–6, mutta se tuomittiin paitsioksi.
Missä viipyvät suomalaiset tähtipelaajat, jotka pystyvät ratkaisemaan otteluita kummassakin päässä kenttää? Tähän vastasi Yle ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果